Heissan Sinulle!
Olen Susanna Höijer ja toimin yrittäjänä Hyvinvointikeskus Luxuksessa Olen toiminut yrittäjänä; Parantajana, näkijänä ja hierojana vuodesta 2002 saakka sekä kouluttanut myös muita toimimaan energiaparantajina.
Selvänäkö ja energiahoitaminen on kuitenkin kulkenut mukanani jo ihan lapsuudestani saakka sillä olen aina ollut herkkä aistimaan ja näkemään energioita ja asioita selvänäkemisen kautta.
Reilut parikymmentä vuotta olen ollut kiinnostunut henkisen hyvinvoinnin merkityksestä fyysisen kehon huoltamisessa ja olen omaa itseäni kehittänyt niin hyvinvoinnin kuin tietoisuuteni kautta ja tämän pohjalta kuin myös saamieni koulutuksien pohjalta olen luonut oman konseptin Hyvinvointikeskus Luxusen hyvinvointipalveluihin. Siispä katson Sinun tilaasi aina kokonaisvaltaisesti on kyseessä sitten hieronta tai muu vaihtoehtoinen hyvinvointipalvelu jonka valitset tueksi ja oppaaksi matkallesi.
Hoidot eivät ole lääketieteellisiä eivätkä korvaa mitään lääketieteellistä hoitoa.
Koulutukset
Kodinhoitajan ammattitutkinto, Kauhajoki 1991
Klassinen hierojakoulutus, Kauhajoki 2001
Hierojan ammattitutkinto, Tampere 2001
Terveydenhuollon rekisteröity hieroja Valvira/ Koulutettu hieroja 2001
Kurssit
• Korvakynttilä, 2002
• Reiki I ja II, 2003
• SERTIFIOITU: Theta Healing® Practioner
Sertifikaatit
• ThetaHealing® DNA Basic Practioner, 2017
• ThetaHealing® DNA Advance Practioner, 2018
• ThetaHealing® DNA Manifesting and Abudance practioner, 2018
• ThetaHealing® Growing Your Relationships I Practioner, 2018
• ThetaHealing® DNA Dig Deeper Practioner
• ThetaHealing® You and the Earth, 2021
• Theta Healing® Sinä ja Luoja, 2023
Yhteystiedot
Hyvinvointikeskus Luxus
Vastaanotto:
Kaltsilantie 118, 38220 Sastamala
myös etävastaanotto
ajanvaraus:booksalon.fi/hyvinvointikeskus-luxusYhteystiedot:
Susanna Höijer
Puh. 040 7249 887
sähköposti:
info.hyvinvointikeskusluxus@gmail.com
Y-tunnus:1773403-5
Hintoihin lisätään + alv 24%